Päivitetty viimeksi 14. kesäkuuta 2026
Suomen perustuslaki ja joukko erityislakeja luovat vahvan perus- ja ihmisoikeuksien kehyksen, joka koskee jokaista maassa asuvaa — niin kansalaisia kuin ulkomaalaisia. Kansalaisuuskoetta varten sinun odotetaan ymmärtävän perustuslain takaamat keskeiset oikeudet, tärkeimmät yhdenvertaisuuslait, niitä valvovat instituutiot sekä tietyille ryhmille, kuten lapsille, saamelaisille ja vammaisille henkilöille, annetun erityissuojan.
Suomen perustuslaki (731/1999) on perusoikeuksien ensisijainen lähde. Se vahvistaa, että kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä ketään saa kohdella eri tavoin — ilman hyväksyttävää perustetta — sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tämä yhdenvertaisuustakuu kattaa kaikki Suomessa olevat henkilöt, ei vain kansalaisia.
Perustuslaki vahvistaa myös oikeuden elämään, henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa riistää vapautta ilman laissa säädettyä perustetta, kiduttaa tai kohdella ihmisarvoa loukkaavalla tavalla. Suomessa ei ole kuolemanrangaistusta, ja minkä tahansa vankeutta sisältävän rangaistuksen voi määrätä vain tuomioistuin. Julkisella vallalla on kokonaisvaltainen velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen käytännössä.
Oikeus yksityisyyteen on nimenomaisesti suojattu. Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja koti ovat loukkaamattomia, eikä kirjeenvaihdon, puheluiden ja muun luottamuksellisen viestinnän salaisuuteen saa puuttua muutoin kuin lakiin perustuen. Liikkumisvapaus on myös taattu: sekä Suomen kansalaiset että Suomessa laillisesti asuvat ulkomaalaiset voivat liikkua vapaasti maassa ja valita asuinpaikkansa. Suomen kansalaisia ei saa karkottaa eikä estää palaamasta Suomeen.
Sananvapaus kattaa oikeuden ilmaista, julkaista ja vastaanottaa tietoa ja mielipiteitä vapaasti ilman minkään viranomaisen ennakkosensuuria. Tähän sisältyy paitsi puhe myös kirjoittaminen, lähetystoiminta ja muut viestinnän keinot. Tähän läheisesti liittyy julkisen hallinnon avoimuuden periaate: viranomaisten hallussa olevat asiakirjat oletetaan julkisiksi, ellei tietty laki rajoita niiden luovuttamista. Oikeus kokoontumis- ja mielenosoitusvapauteen on niin ikään suojattu — kokouksia ja mielenosoituksia saa järjestää ilman lupaa, joskin mielenosoituksesta tavallisesti ilmoitetaan poliisille ennakkoon. Yhdistymisvapaus antaa jokaiselle oikeuden perustaa järjestöjä, liittyä niihin tai kieltäytyä liittymästä ja osallistua niiden toimintaan; oikeus perustaa ammattiliittoja on erikseen turvattu.
Jokaisella Suomessa on oikeus valita ja harjoittaa omaa uskontoaan tai olla pitämättä mitään uskonnollista vakaumusta. Ketään ei voida velvoittaa osallistumaan uskonnon harjoittamiseen omantuntonsa vastaisesti. Perustuslaki muotoilee tämän uskonnon- ja omantunnonvapaudeksi, johon sisältyy myös oikeus liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Käytännössä vanhemmat päättävät pienen lapsen uskonnollisesta yhdyskunnasta, mutta 12 vuoden iästä alkaen tällaiseen jäsenyysmuutokseen tarvitaan lapsen oma suostumus. 18 vuoden iässä yksilö päättää siitä täysin itsenäisesti.
Suomessa on kaksi kansankirkkoa — evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko — joilla on erityinen oikeudellinen asema, mutta niiden jäsenyys on täysin vapaaehtoista. Evankelis-luterilainen kirkko on näistä suurempi, ja siihen kuuluu noin 60 prosenttia suomalaisista.
Valtiosääntöisen takuun lisäksi yhdenvertaisuuslaki (yhdenvertaisuuslaki) säätää yksityiskohtaisen kehyksen, joka kieltää syrjinnän työssä, koulutuksessa, palveluissa ja monilla muilla elämänalueilla. Kiellettyihin perusteisiin kuuluvat ikä, kansallinen tai etninen alkuperä, kieli, uskonto tai vakaumus, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen ja paljon muuta. Velvollisuus olla syrjimättä koskee sekä julkisia tahoja että yksityisiä toimijoita, kuten työnantajia ja palveluntarjoajia.
Työnantajilla on myönteinen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta työpaikalla: kaikille työntekijöille on annettava yhtäläiset mahdollisuudet ja yhdenvertainen kohtelu rekrytoinnissa, työoloissa ja urakehityksessä. Jonkun syrjiminen millä tahansa kielletyllä perusteella työyhteydessä on laitonta.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu (yhdenvertaisuusvaltuutettu) on riippumaton viranomainen, joka vastaa yhdenvertaisuuslain noudattamisen valvonnasta, yhdenvertaisuuden edistämisestä laajemmin sekä neuvonnan ja avun tarjoamisesta syrjintää kohdanneille ihmisille.
Perustuslakiin sisältyy nimenomainen toimeksianto edistää sukupuolten tasa-arvoa yhteiskunnassa ja työelämässä, kiinnittäen erityistä huomiota palkkaukseen ja muihin palvelussuhteen ehtoihin. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (tasa-arvolaki) muuntaa tämän konkreettisiksi velvoitteiksi. Se kieltää sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän ja asettaa työnantajille ja oppilaitoksille positiivisia velvollisuuksia aktiivisesti edistää tasa-arvoa — mukaan lukien tasa-arvosuunnitelman laatiminen.
Tasa-arvovaltuutettu (tasa-arvovaltuutettu) on riippumaton ja itsenäinen viranomainen, joka valvoo tasa-arvolain noudattamista ja edistää sukupuolten tasa-arvoa koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Valtuutettu voi antaa suosituksia ja viedä tapauksia yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan.
Perustuslaki toteaa, että lapsia on kohdeltava tasa-arvoisina yksilöinä ja että heillä on oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Julkisen vallan on tuettava perheitä lasten hyvinvoinnin ja kehityksen turvaamisessa. Lapsen oikeuksien laajempi kehys Suomessa perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, joka koskee jokaista alle 18-vuotiasta.
Lapsiasiavaltuutettu (lapsiasiavaltuutettu) on kansallinen instituutio, jonka tehtävänä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista yhteiskunnan tasolla. Valtuutettu seuraa lainsäädäntöä ja politiikkaa lapsen oikeuksien näkökulmasta, mutta ei käsittele yksittäisiä kanteluita tai tapauksia — lapsen tai perheen, jolla on tietty kantelu, on käännyttävä muiden viranomaisten puoleen.
Suomen perustuslaki tunnustaa nimenomaisesti saamelaiset alkuperäiskansaksi ja takaa heidän oikeutensa ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Saamelaiskäräjät (Saamelaiskäräjät) on itsehallintoelin, joka edustaa saamelaisia heidän kieltään ja kulttuuriaan koskevissa asioissa. Romaneilla ja muilla ryhmillä on perustuslaissa vastaavasti tunnustettu oikeus säilyttää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.
Kielelliset oikeudet kulkevat läpi oikeuskehyksen: jokaisella Suomessa on oikeus käyttää omassa asiassaan suomea tai ruotsia tuomioistuimissa ja viranomaisissa. Perustuslaki määrittää sekä suomen että ruotsin maan virallisiksi kieliksi.
Perustuslaki takaa joukon sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia kansalais- ja poliittisten oikeuksien rinnalla. Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Myös tieteen vapaus ja taiteen vapaus ovat suojattuja. Henkilöillä, jotka eivät pysty hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon julkiselta vallalta. Perustoimeentuloturva — joka kattaa työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden, vanhuuden, lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen — on lailla taattu. Lisäksi julkisen vallan on aktiivisesti edistettävä yksilöiden mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin. Oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai viranomaisessa on myös kirjattu perustuslakiin, samoin periaate, jonka mukaan ketään ei voida tuomita teosta, joka ei ollut tekohetkellä laissa rikoslaiseksi säädetty.
Tämä sivu on kansalaisuuskokeen valmistautumiseen tarkoitettu opiskelun yleiskatsaus; se on tiedoksi, ei oikeudellista neuvontaa. Henkilökohtaista tilannettasi koskevan luotettavan ohjeen saamiseksi kysy virallisesta lähteestä tai pätevältä lakiasiantuntijalta.